Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

ANNA PALAUTETTA KOULTUSPÄIVÄSTÄ JA MUTKU-PÄIVISTÄ 2017

Linkki koulutuspäivän ja Mutku-Päivien palautelomakeeseen löytyy alta. Olemme kiitollisia palautteesta ja pyrimme ottamaan huomioon niitä ensi vuoden päiviä suunniteltaessa. Lomaketta ei voi tallentaa päivien välissä. Jos haluat antaa palauttetta jo päivien aikana, niin voit antaa palautteesi myös useammassa osassa kirjaamalla aina yhden päivän kerrallaan omalla palautteella. Kiitos!

Lomakkeen osoite:

http://www.mutku.fi/lomake.html?id=20853


APURAHA HAKU

Maaperän tutkimus- ja kunnostusyhdistys ry (Mutku ry) julistaa haettavaksi apurahoja tutkimus- ja selvitystyöhön.

Haettavaksi julistetaan

- Apurahoja (à 1 000 - 3 000 EUR) hankkeisiin/opinnäytetöihin, joiden
tavoitteena on kehittää, edistää ja tehdä tunnetuksi pilaantuneisiin
maihin liittyvää toimintaa, tutkimusta ja käytäntöjä Suomessa ja
ulkomailla.

- Apurahoja (à 1 000 - 3 000 EUR) kirjallisiin selvityksiin, joiden
tavoitteena on koota yhteen pilaantuneisiin maihin liittyviä
toimintatapoja tai tutkimushankkeiden tuloksia.

Huolellisesti täytettyjen ja allekirjoitettujen hakemusten liitteineen
(CV, tutkimussuunnitelma) on oltava perillä viimeistään 30.4.2017 klo
16.00 sähköisesti info@mutku.fi.
Vastaanotamme mieluiten hakemukset sähköisesti, mutta hakemukset voi
lähettää myös postitse (Mutku ry, PL 171, 00101 Helsinki). Viimeisen
hakupäivän kotimaan postileima hyväksytään.

Hakemus on tilattavissa yhdistyksen sihteeriltä sähköpostitse (info@mutku.fi).

Hakemuksessa on esitettävä haetun apurahan suuruus. Apuraha maksetaan kahdessa erässä: työn alkaessa ja valmistuttua.

Apurahoja myönnetään vain julkisiin hankkeisiin. Apurahan myöntämisen
edellytyksenä on, että rahoitus on merkityksellinen työn toteutumisen
kannalta. Apurahoja ei myönnetä työryhmille tai yhteisöille tai
valmistuneisiin hankkeisiin tai jo syntyneisiin menoihin.

Apurahan saajan tulee lähettää loppuraportti tai valmistunut opinnäytetyö Mutku ry:lle.

MUTKU-PÄIVIEN JA KOULUTUSPÄIVÄN ILMOITTAUTUMINEN

MUTKU-PÄIVIEN JA KOULUTUSPÄIVÄN OHJELMAT

Artikkeleiden toimituspyyntö liittyen NORDROCS 2016 -konferenssin aiheisiin


Tiedoksi Mutkulaisille:

NORDROCS 2016 -konferenssin tiimoilta julkaistaan
erikoisnumero Springerin kustantamassa referoidussa, tieteellisessä lehdessä
nimeltä "Journal of Soils and Sediments" (http://www.springer.com/environment/soil+science/journal/11368).
Lehteen toivotaan nyt artikkeleita, joissa on pohjoismainen näkökulma ja jotka
liittyisivät aihepiiriltään johonkin NORDROCS-konferenssin seuraavista
teemoista:

- kiertotalous pilaantuneiden maa-alueiden ja sedimenttien riskinhallinnassa

- kestävät riskinhallintakäytännöt (mm. työkalut, käytännön ratkaisut)

- uudet/innovatiiviset kunnostusmenetelmät.

Myös muihin kuin yllä mainittuihin teemoihin liittyviä,mielenkiintoisia uusia tuloksia, menettelytapoja tai menetelmiä esitteleviä artikkeleita voi esittääjulkaistavaksi.

Kaikki esitetyt artikkelit käyvät läpi normaalin, puolueettoman arviointiprosessin.

Julkaistavaksi esitettävät artikkelit tulee jättää lehden sähköisen on line- järjestelmän kautta 12.2.2017 mennessä, jotta ne ehtivät erikoisnumeroon.

HUOM! Järjestelmässä artikkelin tyypiksi on valittava vaihtoehto "NORDROCS 2016". Lehden www-sivuilla on esitetty tarkemmat, artikkelin rakennetta, viitteiden merkitsemistä yms. koskevat kirjoitusohjeet.

Lisätietoa: jaana.sorvari@aalto.fi

Terveisin, Mutku ry

MUTKU ry:n syyskokous pidetty

Hyvä mutkulainen!

Maaperän tutkimus- ja kunnostusyhdistys ry järjestää sääntömääräisen syyskokouksen tiistaina 15.11.2016 klo. 16:00. Paikkana toimii ympäristöteknologiayritys Doranova Oy, joka tarjoaa tuotteita ja palveluja pilaantuneiden maa-alueiden, vesi- ja jätehuollon sekä uusiutuvan energian toimialoilla. Lisätietoja yrityksen toiminnasta löytyy osoitteesta http://doranova.fi/

Bussikuljetus Helsingistä lähtee klo. 12. Pilaantuneiden maa-aineiden ja pohjavesien puhdistuslaitteen esittely on klo. 14-15:30, jonka jälkeen pidetään syyskokous alkaen klo. 16:00. Syyskokouksen jälkeen on varattu aikaa keskustelulle ja tarjolla on pientä purtavaa. Bussi takaisin Helsinkiin lähtee klo. 17:30.

Mahdollisuus tutustua Doranovan maaperän ja pohjaveden puhdistuslaitteeseen Mutkun syyskokouksen yhteydessä. Tutustuminen järjestetään Doranova Oy:n tiloissa, osoitteessa Valkkistentie 2, Vesilahti. Esite Doranova.

Syysterveisin,

Mutku ry

MUTKU -päivien esittäjä - mahdollisuus saada artikkeli teemanumeroon

Ympäristö ja Terveys -lehti tarjoaa sinulle mahdollisuuden artikkelin julkaisemiseen heidän vuotuisessa PIMA-teemanumerossaan. 

Heitän pallon nyt sinulle, josko sinulla olisi halukkuutta tukimusten/selvitysten/näkemysten laajempaan levittämiseen ympäristöalalla toimivien keskuudessa. 

Tarvittaessa lisäohjeistusta Tanjalta (ks. liite).

Ympäristö ja Terveys-lehden jätehuolto ja pilaantuneet maat teemanumero ilmestyy marraskuussa. Olisiko viime kevään Mutku-päiviltä tulossa tähän kirjoituksia?
Tilaa löytyisi 4-5 jutulle. 
Kirjoitusten aineistopäivä on 17.10.

yt. Tanja 

........................................
Tanja Lohiranta
Tuottaja
Suomen Ympäristö- ja Terveysalan Kustannus Oy
Ympäristö ja Terveys-lehti


Rahoitusta pilaantuneiden maiden tutkimus- ja kunnostusmenetelmien kehittämiseen

Pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallintaa halutaan tehostaa kehittämällä ja ottamalla käyttöön uusia menetelmiä ja toimintatapoja. Yritykset ja yhteisöt voivat nyt hakea Pirkanmaan ELY-keskukselta rahoitusta uusien tutkimus- ja kunnostusmenetelmien kehittämiseen.
 
Viime vuonna valmistui valtakunnallinen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategia, jonka päämääränä on saada pilaantuneiden maa-alueiden merkittävät riskit terveydelle ja ympäristölle hallintaan kestävällä tavalla vuoteen 2040 mennessä. Strategia sisältää vuosina 2016-2018 toteutettavan pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhankkeen, joka toteutetaan osana pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman kiertotaloutta ja puhtaita ratkaisuja edistävää kärkihanketta.

- Oleellisessa roolissa hallituksen strategisessa ohjelmassa on kokeilukulttuurin luominen, jossa erilaisilla kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan palveluita, edistetään omatoimisuutta ja yrittäjyyttä sekä vahvistetaan alueellista ja paikallista päätöksentekoa ja yhteistyötä, toteaa kokeiluhankkeen projektipäällikkö Jarno Laitinen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoiman kokeiluhankkeen tavoitteena on toimia alustana pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintaan ja kunnostukseen liittyvien ongelmien ratkaisussa, edistää kiertotaloutta sekä puhtaita ratkaisuja tuottavien cleantech-yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Tavoitteen toteuttamiseksi kokeiluhanke edesauttaa monipuolisten kokeilujen käynnistymistä myöntämällä rahoitusta kokeilutoimintaa tukevaan T&K -toimintaan, toteuttamalla kunnostushankkeita joissa luodaan yrityksille edellytyksiä saada kotimaisia referenssejä innovaatioilleen sekä viestimällä aktiivisesti kestävän riskienhallinnan ja kunnostuksen hyödyistä.

Avoin rahoitushaku käynnissä

Kokeiluhanke on käynnistänyt avoimen haun tukemaan pilaantuneiden maa-alueiden kestävään riskienhallintaan ja kunnostukseen liittyvien menetelmien, toimintakäytäntöjen ja menettelytapojen kokeilevaa tutkimista ja kehittämistä. Rahoitusta hankkeille voi hakea vuoden 2018 elokuun loppuun asti.
- Kokeilut ovat erinomainen keino luoda näyttöön ja osallisuuteen perustuvaa kehitystyötä ja ratkaista monimutkaisia haastekokonaisuuksia. Kokeilukulttuuri tarvitsee kuitenkin tuekseen kokeilevaa tutkimista ja kehittämistä tukevia kokeilualustoja ja -keskittymiä sekä yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin kesken. Kokeiluille ei ole olemassa yhteistä määritelmää, mutta lähtökohtaisesti kokeilut ovat konkreettisia ja tavoitteellisia, ja sisältävät mahdollisuuden epäonnistumiseen, Laitinen kuvailee.
Mahdollisia haun teemoja voivat olla esimerkiksi maankäyttö, maa-aineiden hyötykäyttö, riskikohteiden tutkimus, suunnittelu ja monitorointi, kestävä riskienhallinta, in situ ja on-site kunnostusmenetelmät, toimialan menettelytapojen, vastuiden ja velvoitteiden kehittäminen tai vuorovaikutuksen ja viestinnän kehittäminen. Hankkeiden tulee perustua olemassa olevan perustutkimuksen hyödyntämiselle uusien toimintakäytäntöjen, menettelytapojen tai sovellusten kehittämiseksi. Hankkeisiin voi sisältyä myös teknisten ratkaisuiden pilotointia ja skaalaamista.

Hakijoiksi ovat kelpoisia kaikki rekisteröidyt yhtiöt, elinkeinonharjoittajat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja yhdistykset.
- Tavoitteena on, että kokeiluja toteutettaisiin useampien osapuolien yhteistyöhankkeina, jolloin yhdessä kokeilemalla voitaisiin luoda jaettuja tapoja hahmottaa kokonaisuuksia sekä verkostoja ja valmiuksia jatkuvaan innovointiin, Laitinen hahmottelee.
Hakuun liittyvä materiaali on saatavilla internetistä ympäristöhallinnon verkkosivuilta (www.ymparisto.fi/pimakokeiluhanke) ja hanketta hallinnoivalta Pirkanmaan ELY-keskukselta (www.ely-keskus.fi/pirkanmaa). Esitysten valmistelussa hakijoita pyydetään olemaan yhteydessä Pirkanmaan ELY-keskukseen kokeiluhankkeen projektipäällikköön Jarno Laitiseen.

Lisätietoja:
Pirkanmaan ELY-keskus, projektipäällikkö Jarno Laitinen
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 036 362
www.ymparisto.fi/pimakokeiluhanke


Nordrocs 2016 pima-konferenssi

Rekisteröityminen löytyy osoitteesta: http://nordrocs.org/registration/
  
Konferenssin ohjelmaa voi tarkastella ositteessa: http://nordrocs.org/program-2/
  


Ystävällisin terveisin,
MUTKU ry